perjantai 2. marraskuuta 2012

Jälkipuinti

Saiko kaikki sanottua haluamansa? :D Jos ei, niin voi toki kommentoida tähän (tai edelliseen postaukseen), mutta suurin osa niistä ketkä halusivat kommentoida, ovat sen varmaan jo tehneet.

Viestit olivat ylitsevuotavan positiivisia, voi kiitos kaikki. ;u; Ilahduin kovasti etenkin anonyymeistä jotka kertoivat pitävänsä musta sen perusteella mitä ovat nähneet. Ei sillä että kaverit ois vähäpätöisempiä, tietenkään! Kehu tuntemattomalta vain piristää.

Kolme vai neljäkö kertaa hyväksi puoleksi mainittiin se että luen yaoita. . . Hienoa. XDD Mukavaa että se on positiivista.

Negatiivisia juttuja taas oli ainakin ne, että en saa asioita valmiiksi, muhun on vaikea saada yhteys devakommentteja syvemmällä tasolla ja se etten osaa myöntää virheitäni! Oli niitä muitakin varmasti, mutta nämä jäi nyt mieleen ainakin.

Äh äh olette oikeassa, varsinkin tossa ettei muhun oikeen saa yhteyttä mesessä tai missään... ´w`'' En vaan viihdy mesessä. Tai siis kun keskityn omiin juttuihin, piirrän, katon animea, luen selaan olen syön juon ja sitten en jaksa keskittyä mesessä ja kestää puol tuntia vastaa siellä. Tekosyitä..! Voihan se olla kivempi että olen edes PAIKALLA, vaikka vastaanki hitaasti.

No mutta, kiitos vielä kaikille! \o/

8 kommenttia:

  1. Olet niin huolehtivainen ja pidät muiden puolia.

    VastaaPoista
  2. En saanu mitään tohon edelliseen kirjotettua koska en löydä sanoja tällaseen mutta oot ihan huippu tyyppi! :'O Kaikissa on tietenkin jotain vikaa mutta turha alkaa jotain sellasta tässä tökkimään esille kun voin vaan sanoa että oot tosi tärkee ihminen mun elämässä ja sulle on kiva tulla valittamaan erinäisistä ihmisistä kuinka vammasia ne on ja saan aina vastakaikua eikä mun asiat oo ikinä vähäpätösiä sun mielestä ja hyväksyt mut tällasena pällinä mikä oon ja OOT AIKA JEES KÄMPPIS. Ei mun tarvi alkaa kirjottelemaan mitään jättiromaania todistellakseni että oot tärkee! Joten tässä tällainen pieni oli sitten. Ole hyvä. n_n

    Et saa koskaan tietää kuka olen..!

    Ps. Jaloissani on jotain karvaista.
    Enkä nyt tarkoita jalkakarvojani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, jopa anonyymi tunnisti. :D

      VOIH IHANAA Sinäkin oot jees kämppis ku haet kokista ja viet koiraa. ; ; Olen iloinen että ystävystyttiin.

      Tarkoitan siis kuka olet kerro heti. En tunnista.

      Poista